Ja ei, tämä ei ole takkimainos, koska minä en suuremmin piittaa tuollaisista takeista (vaikka joskus sitä on pakko käyttää), vaan tämä on ilmoitus, että minä olen palannut sivistyksen pariin, ja mikä tärkeintä; AGILITYRADOILLE.

Olin siis maalla aika kauan, koska mulla oli tuoksut ja Panun päät meni sekasin. Olin siel mummulas ja vaarin saares, mut niistä voin kertoo myöhemmin. Nyt mä haluun kertoo teille viikon ehkä parhaan jutun. Nimittäin: huomisesta alkaen Panu ei ole ainoa koira tässä laumassa joka on ammattiurheilija. Joo-o, äiti on jostain luonnonoikusta päättänyt laittaa minutkin jo kisaamaan!

Se oli tehnyt sen päätöksen, että heti kun osaan kepit ihan itte, niin se laittaa ilmot menemään. Ja siis otetaanpa huomioon, että mun tuoksut alko ihan muutama viikko sen jälkeen kun opin ne kepit, ja sen jälkeen en oo moisia esteitä nähnytkään ennen kun eilen. No, kepit mä kyllä vielä muistin aika hyvin, mutta yhtä toista juttua en, nimittäin sitä perhanan kiikkulautaa. Siis mä en yhtään tykkää siitä. Ensin sitä luulee kivaksi kiipee-esteeksi ja sit yhtäkkiä kun vetää täpöt niin se loppuukin kesken ja sieltä tippuu maan syövereihin. Ei kiva. No siks mä päätinkin etten enää mee sitä. Äiti pakotti mut laittamalla nakkia siihen mutta ilman sitä en varmaan mee. Tänäänkin seisoin siinä minuutin ainakin. Kai sillä jo nostetaan kisoissa syliin ja viedään radalta? Se on mun tavote. Hiiteen koko kiikku.

No huomenna mä testaan että kauanko äiti kehtaa mua maanitella keinulla. Jos joudun antaan periks niin kostan ainakin hyppäämällä renkaan sivusta.  

Noni, mut nyt nukkkuun, täytyy olla reipas että jaksaa panna hanttiin huomenna.

P.S. Voitte tulla kattoon Nokialle jos haluutte.