On ollut tälläistä pikkuista blogihiljaisuutta tässä, mutta tärkeitä asioita olisi kerrottavana. Viime viikolla noin viikko sitten sain kuulla joutuvani johonkin hampaidenpoisto-operaatioon. Onneksi luin Maiçan plokista, että sekin oli ollut samanlaisessa, eikä mua sitten niin jännittänyt edes. 

Aluksi kaikki menikin ihan hyvin; lääkäri katsoi pöydällä mun hampaat ja kuunteli sydämen, ja sitten vähän silitteli mua niskasta. Sitten oli Panun vuoro (kun sillä oli korva ihan punainen) ja mä menin lattialle odottelemaan. Yhtäkkiä mua alkoi nukuttamaan ja menin siihen iskän jalkoihin nukkumaan. Näin sellasta ihanaa unta, missä olin ulkona ja tein kuperkeikkoja ja herkkuja sateli taivaalta. Oli hyvä olla. Kunnes yhtäkkiä mun uneen tuli maanjäristys, ja en pystynyt muuta kuin tärisemään mukana. Se oli kamalaa. Mua pelotti. Onneksi näin kirkasta valoa, ja lähdin kulkemaan sitä kohti. Siinä vaiheessa mä heräsin ja huomasin olevani siellä lääkärissä ja musta lähti joku ylimääräinen letku. Onneksi lääkäri sai sen operoitua musta irti ja pääsin odotushuoneeseen äitin ja iskän ja Panun kanssa. Nekin oli jo aika huolissaan kun oli kestänyt niin kauan se hampaiden poisto. Mä olin ite niin sekasin etten oikein ymmärtänyt.

Lääkäri sitten selitti niille, että olin saanut sellaisen allegrisen reaktion siitä nukutusaineesta, ja olin saanut sellaisen tärinäkohtauksen. Olivat pitäneet mua tiputuksessa sitten ihan rauhassa, ja katselivat että varmasti herään siitä vielä. Huh!

Mulla on pari kuvaakin täydentämään tapahtumia:

Tässä mua kannetaan leikkaussaliin (huomatkaa uusi panta minkä äiti laittoi mulle että olis parempi mieli):

1393012.jpg 

Panu odotteli mua siellä aulassa huolestuneena (vähän sitä jännitti myös sen korvan kohtalo):

1393013.jpg

Kun mä tulin takasin mun oli kauhee krapula. Ja kieli roikkui suusta:

1393014.jpg

Onneksi Panu vaan vahti mua kun väsytti ihan kamalasti:

1393016.jpg

Kotonakin vaan väsytti:

1393017.jpg

Onneksi Panu vahti sielläkin:

1393018.jpg

Illalla mä sitten aloin virkoomaan. Ensin kävin pihassa juoksemassa edestakaisin noin vartin verran (vaikka lääkäri oikeestaan kielsi) ja sen jälkeen leikin vähän Panun kanssa kun sillä oli ollut aika tylsää koko päivän. Niinhän siinä sitten kävi että Panu sai siinä hötäkässä vähän osumaa silmään, ja se vähän aristeli sitä. Siihen ulkopuolelle saattoi mun hammas osua...

1393019.jpg

Ja sit vielä yks kuva eri päivältä kun nukutaan yhdessä:

1393021.jpg

Ai niin, mun piti vielä lisätä, että painoa oli 5,25 kiloa. Eli terkkuja vaan sille Maisulin ritarille, että en mä nyt niin läski ole kun painoin vähemmän kun Maisa! :)