Tossa yhtenä kauniina päivänä Panu päätti, että mä oon valmis tapaan mun Mummun ja Vaarin. Niinpä me kaikki pakkauduttiin kepon (eli iskän) johdolla autoon ja huristeltiin maalle. Matka oli aika pitkä ja mua nukutti. Perillä olikin sitten niin paljon lääniä ettei mulloo vielä ikinä ollut! Sisällä JA ulkona! Se talo oli ihan selkeesti suunniteltu parsoneille, koska siellä pysty vetään ympyrärinksaa aina vaan uudestaan ja uudestaan. Ja mähän juoksin! Ja huusin Panulle matkalta ;) Ihmiset ihan säikähti kun musta lähti niin kova ääni, eikä kotona yleensä lähde. Se vaan oli sellasta vauhdin hurmaa, että piti oikein huutaa mennessään.

Siellä Mummulassa oli kaikkia uusia juttuja ja uusia ihmisiä. Late-eno mulle olikin tuttu kun se oli meitä vahtimassa yhtenä iltana. Sit siellä oli Mummu ja Vaari ja Lisbe ja Elli. Se Elli säikähti sitä mun huutojuoksua. Ja pääsi syliin. Mä teen joskus sitä samaa. Eli jos Panu huutaa liian lujaa niin mä alan itkeen. Sit noi orjat suuttuu Panulle ja mä pääsen syliin. Nerokasta, eikö?