Morjesta taas!

Me ollaan Panun kans jo ruvettu vähän hätääntyyn että auttaako toi kirjuri meitä enää ollenkaan. Olis ny kiva taas vähän kertoilla kaikista asioista mitä ollaan touhuttu, ja saada tää vuosi alotettua täällä blogistaniassakin. Mä kerron nyt jotain ja Panu saa sit joskus jatkaa ja kuvia laitetaan taas sit hetikohta joskus.

Monia asioita on jo kerennyt tapahtumaan viime kirjotusten jälkeen. Joulukuussa kävin taas missikisoissakin, Snadissa sellasessa Voittaja-näyttelyssä. Olin ihan nätti taas, se arvostelu me kirjotettiinkin jo aiemmin tonne Näyttelyarvostelut-sivulle. On mut ilmotettu jo joihinkin muihinkin missikisoihin, mutta en muista enää minne. Meen vaan sit perässä kun lähtö koittaa.

Aika paljon ollaan liidelty taas, vaikka välillä on treenejä jäänyt väliinkin. Onneks on kahdet eri treenit. Mä oon jo aika hyvin ymmärtänyt kepukoita, osaan jo aika hyvin vaikka verkkoja puuttuisikin matkalta. Äiti on laittanut tavoitteeksi, että kesällä mentäis jo kilpailuihin, mutta saas ny nähdä. On se liitely kyllä hurjan hauskaa ja mä oon omasta mielestäni oppinut jo vaikka mitä ja oon aika nopeekin. Viimeks treeneissä meillä oli radalla pöytä, ja munkin piti mennä sitä vaikka äiti ei muistanut ettei me olla ikinä opeteltu sitä. Onneks mä olin nähny kun muut on menneet sitä niin mä tiesin heti että siinä pitää pysähtyä ja olla niin kauan kunnes äiti antaa herkun ja luvan jatkaa matkaa. Ihan helppoo siis onneks.

Äiti on yrittänyt olla reipas ja me ollaan ulkoiltu aika paljon. Onneksi on ollut aika hyvä talvikin kun on ollut lunta ja kaikkee. Käydään pellolla juoksemassa ja kaivamassa myyriä, ja ollaan koitettu laajentaa meidän lenkkeilyreviiriä muutenkin. Ystävien kanssa ollaan käyty metsässä vähäsen, lähinnä Vapun ja Merrin kanssa, mutta kerran Fridankin kanssa. Panukin vielä ainakin toistaseks tulee Merrin kans toimeen, joten päästään ihan mukavalla porukalla metsään juoksentelemaan. Vaiks välillä se Merri on vähän raskas kun se kiljuu kun se ei saa meitä isompia kiinni. Sit pitää vaan yrittää juosta lujempaa ettei korvat hajoo sen äänestä ja sit se vaan huutaa lujempaa. Mut ehkä se jo kohta juoksee mua lujempaa, se on kai jo aika iso poika kun se nosti ekaa kertaa jalkaakin viime lenkillä.

Kotona me ollaan leikitty aika paljon ja tehty temppujakin. Toi äiti varmaan luulee etten mä osaa yhtään seurata mitä Panu tekee, kun ykskin päivä se käski Panun tehä PAMin, eli kaatua leikkikuolleena maahan. Sit se aatteli, että hei opetetaas Lulullekin toi. Sit se sano mulle PAM ja mä tein samalla lailla kun Panu, ja äiti oli hirveen yllättyneenä ja ylpeenä. Siis tottakai mä nyt sen jo osaan, oonhan mä nähnyt kun Panu on tehnyt sitä jo aina. Ihan sama juttu kun aivastaminenkin, mä  oon oppinut sen matkimalla Panua. Ei toi tyhmä nainen tajua mun piileviä kykyjäni.

Onneksi se tyhmä nainen tajusi kuitenkin kuinka tärkeet mun päiväunet on mulle ja osti Panulle haukunestopannan. Nykyään sekään ei viitti niin paljoo vahtia ja mä saan rauhassa lepäillä päivät. Joskus se on kyllä vähän tylsääkin, mutta mä oon aikani kuluksi ruvennut opiskelemaan kirjanpitäjäksi tässä talven aikana. Tuokaa vaan kaikki kuitit mulle niin mä käyn ne läpi! Äiti sitten arkistoi ne töistä päästyään johonkin arkistokaappiin.

Niin ja mehän siis muutettiin ennen joulua. Aika hassua, että piti muuttaa oikein 100 metriä. Lenkkimaastot säily samoina ja pihapiirikin, joten ihan ok. Koti vaan on edellisen peilikuva, joten aluksi kun suunnitteli juoksevansa kotiovelta olkkariin lelukopalle niin juoksikin vahingossa makkariin minkä nurkassa ei ollutkaan lelukoppaa. Mut oon mä nyt jo oppinut täällä suunnistamaan. Meillä oli jo sellaset Tupari-kutsutkin, mutta ei niistä sen enempää. Panu häpäs mut taas käytöksellään, se kun yritti rakastaa melkein niitä kaikkia kylässä olleita naisia... Välillä se yrittää aina rakastaa mua, ja joskus se rakastaa mua sillonkin kun mä rakastan mun uutta Hippo Hämpsihippoo.

Joulustakaan ei olla keretty kertomaan, mutta siitä olis jotain kuvia. Oltiin maalla mummulassa, ja tänä jouluna ei onneks oltu kipeinä niin kun edellisenä vuonna, niin saatiin kinkkua ja herkkuja mahan täydeltä. Lahjojakin saatiin aikasta paljon! Sit mä olin yhden yön serkkulassa kylässä kun niiden Minttu-mopsiserkku oli mennyt taivaaseen ja niillä oli pienen koiran mentävä aukko kotona. Kävin tukkimassa sen väliaikasesti mutta toivottavasti ne taas tarvis mua siellä joskus koska siellä oli ihan kivaa. Minttu oli jättänyt joitain tavaroitaankin sinne ja mä sain lainata niitä.

Kävin myös toisessa serkkulassa tossa vähän aikaa sitten kun Elli-serkulla oli synttärit. Panu meni vierashuoneeseen mököttään kun se ei taas muistanu että lapsia ei saa komentaa. Mä sain sitten olla Ellin kaa ja leikittiin sen huoneessa jalitsupallolla ja sit se tarjoili mulle kahvia mitä se oli keittänyt sen omassa keittiössä. Mäkin haluaisin sellasen, ja ne astiat ja kaikki. Sitten kun Ellillä vaan meno hurjeni ja se laski liukumäkee niin mä en enää jaksanut ja otin sitten hieman lepoa siinä matolla. Ihan kivaa lasten kanssa on touhuta, harmi kun Pande ei sitä ymmärrä...

Ei mut nyt mä en enää jaksa muistella menneitä, Panu saa kertoo loput.

Heippa!