Paljon on taas tapahtunut eikä tuo kirjuriorja ole viitsinyt auttaa mua tällä tietämyskoneella. Nyt tuleekin sellanen kuulumispläjäys sitten. Aika kuvapainotteinen, se sanoo.
No, nukkuminen on musta edelleen tosi ihanaa ja tärkeetä myös sen kasvamisen kannalta. Täällä on hirveesti kaikkia ihania nukkumapaikkoja, vaikka ihmiset ihmetteleekin mun valintoja, kun olis kuulemma pehmosempia ja lämpimämpiäkin paikkoja. Mutta tää on yks parhaista paikoista:
Panun kanssa menee hyvin. Joka ilta me tarkistetaan toistemme hampaat, että ne on hyvin puhdistetut ja hoidetut:
Keskiviikkona mä pääsin taas parsonlenkille. Tällä kertaa mä jaksoin reippaasti koko matkan enkä nukahtanut ollenkaan äitin syliin! (Ehkä siks kun se ei huolinut mua syliin...) Siellä oli taas myös sisareni Nekku, jonka kanssa pystyttiin jo kävelemään painimatta koko ajan. Siellä oli myös toiset siskokset, Kiukku ja Tuittu, jotka on ihan vähän meitä vanhempia. Eli kunnon Girl Poweria oli tän viikon lenkillä!
Yhtenä päivänä orja päätti, että me ollaan Panun kanssa jo niin hyvät kaverit, että voidaan ottaa vähän lisää leluja näytille. Se kun epäili, että Panu voi olla jostain vähän tarkkana ja omia ne. No me ollaan jo harjoteltu joillain leluilla ja ihan hyvinhän meillä on mennyt. Nyt sitten kauan haaveilemani asia toteutui ja maaginen lelulaatikko aukeni! Siellä oli hirveesti leluja! Panu näytti niitä mulle ja sitten me yhdessä leikittiin niistä parhailla.
Posti toi mulle yhtenä päivänä oman kevythäkin. Mulla ei oo siellä vielä mitään pehmusteita hirveesti, mutta ollaan Panun kans molemmat nukuttu siellä. Yhdessä ja erikseen.
Panun kopissa on ihanat pehmusteet, ja välillä mä tykkäänkin nukkua siellä.
Kopeissa on meidän mielestä myös kiva leikkiä. Monesti on jo aika pimeetä ja ihmiset vaan ihmettelee miks sieltä kuuluu kauhee pärske ja tuhina. Sit kun ottaa salamalla kuvia niin näkee mitä me tehdään. Näyttää pahalta, mutta oikeesti me vaan näytellään toisillemme ilmeitä ja vähän syljetään. Ja painitaan...
Pari päivää sitten me lähdettiin autoilemaan jonnekin kauas maalle. Siellä perillä käytiin ihan ensiks juoksemassa metsässä, koska mun tarvii opetella jo pienestä pitäen metsässä liikkuminen. Ihmisillä kun on jotain odotuksia aina meistä pastoreista. No, hyvinhän mä siellä osaan kulkee, vaikka en ihan Panun perässä pysykään. Mut jos vertaatte meidän jalkojen pituutta niin huomaatte kyllä syyn...
No sit kävin vähän moikkaamassa toista mummua, mutta se oli sen verran kipeenä ettei oltu kauaa. Tulomatkalla mentiin Panun kanssa samaan boksiin opetteleen kopissa matkustamista. Samaan sen takia, ettei olisi niin kylmä. Ja ihan hyvin siellä pystyi nukkumaan. Välillä pysähdyttiin tapaamassa toista vaaria. Se oli vielä töissä ja me saatiinkin mennä sen kauppaan sisälle!
Tänään oltiin taas siellä samassa paikassa maalla. Nyt jouduin meneen omassa boksissa koko matkan sinne ja mua siis ärsytti ihan hirveesti!! Mä ulvoin ja urisin ja vähän vinguinkin, mutta ei auttanut. Perillä olikin sitten aika erityinen yllätys! Nimittäin mun Riitta ja Hannu oli siellä! Ne on kans melkosia kun ne on aina joka paikassa! Ikinä ei tiedä millon niihin törmää! Olipa mukavaa! Ne tuli myös kattoon mun iskän työpaikkaa, sillä kun on sellanen antiikkiliike. Ei siellä kyllä mikään liikkunut, tai siis muu kun minä tuhatta ja sataa. Sitten kun olin tutkinut paikkoja sisällä ja ulkona, mua vihdoin alkoi ramasemaan. Mä valkkasin kaikkein mukavimman näköisen tuolin, ja menin siihen nukkumaan.
Oli ihan turvallinen olo nukkua kun Panu vartioi vieressä.
Panu kävi myös kirjoittamassa meidän kirjeen Joulupukille. Toivottavasti se menee perille, olen nimittäin kuullut, että joulu on kadoksissa, eikä Joulupukistakaan ole ihan varmaa tietoa. Panu sanoi, että joulu on jotain ihanaa, ja olisi kamalaa jos ei tulisi lahjoja ja herkkuja. Onneksi maan parhaat parsonit on hälyytetty joulua etsimään.
Kotiin kun tultiin niin oltiinkin jo molemmat aika väsyneitä. Mahdutaan molemmat hienosti sohvan käsinojalle:
Kommentit