No kuiteski, ensin kehässä pyöri Seppo, mutta tuomaria kismitti siinä joku ja se ei voittanu. Sitten siinä oli välissä pari muutakin ja sitten mää menin. Meitä avoimen luokan tyttöjä oli 8 kappaletta, ja oltiin aika kauniita kaikki. Äitiäkös se vasta jännitti sellainen. No, se tuomari pohti meidän kaunemmuusjärjestystä ihan hirmu kauan, mutta kuitenkin loppujen lopuksi se valitsi minut kaikkein kauneimmaksi meistä "avohoitoluokkalaisista" niinkun Maisa sanoo. Sitten siinä oli vielä yksi valionainen ja vetskunainen ja sitten mentiin paras narttu -kehään. Tuomari juoksutti meitä ihan hirveettömän monta kierrosta ja mietti ja pohti taas tosi kauan, mutta sitten se valitsi kolmanneksi ja neljänneksi sellaiset jotka olivat minun luokassani olleet toinen ja kolmas. Siinä kohtaa äiti tajusi, että minä olin kahden parhaan joukossa, koska olisi se ollut hassua jos ei se minua olisi valinnut vaikka ne kaksi minun jälkeeni sijoittunutta valitsi. Sitten se alkoi jännittämään, että voittaakohan sen koko roskan nyt se valionainen, vai kenties juniori- tai nuorten luokan narttu. Koska jos joku junnu tai nuori voittaa, niin se saa sertin ja minä en, mutta se valio ei tietty enää sitä tartte. 

Niin, eli kertokaapas nyt hyvät ihmiset missä oli tuon äitin luotto meikäläiseen kun se ei siinä kohden ajatellut että MINÄ voisin ehkä voittaa ne kaikki? Voitte uskoa sen järkytyksen ja riemun kun tuomari määräsi valionaisen kakkospallille, ja minut sitten kaikkein kauneimmaksi naiseksi! Voi kyllä se oli onnellinen, ja niin olivat muutkin minun sankoista kannatusjoukoistani! Aatelkaa, minun Sofi-äidin koko perhe oli lähtenyt minua kannustamaan! Kyllä kannattikin, niin hienosti meni tänään! No sitten minä menin vielä pyörimään sen komeimman pojan kanssa kehään, mutta sen Junnun tuomari katsoi minua hienommaksi, mutta se ei haitannut kyllä ollenkaan :)

Elikkäs siis, kun minä nyt tänään olin Miss Tuulos, ja sain sitten taas sellaisen sertifikaatin, ja olen jo muutama viikko sitten täyttänyt kaksi vuotta, ja kun minulla oli ennestäänkin niitä sertejä, niin minusta tuli sitten samalla Miss Suomi, eli Suomen Muotovalio!

Kirjoitan vielä arvostelunkin tuonne omalle sivulleen, ja samalla edellisenkin näyttelyn, eli Erkkarin arvostelun. Sielläkin minä pärjäsin ihan hienosti; sain vara-sertin ja olin avoimen luokan narttujen toinen. Ja siellä oli vissiin joku 80 narttua... Mut joo, tulokset tulossa sinne ihan hetikohta justaansa!

Onnea myös sisaruksilleni Nekulle, Hulille ja Nallelle!

Nyt mua jo vähän ihmetyttää että miten mä sillai Panua ujostelinkin, ei kai se nyt parissa päivässä ole niin paljoa muuttunut. Ja nyt se on tossa mun vieressä nukkumassa. Me syötiin vähän herkkuja yhdessä ja ihasteltiin mun hienoja ruusukkeita, ja sit me oltiinkin jo ihan kavereita taas.

Reissusta sen verran, että laivalla oli kivaa, mä pääsin kannellekin ja kaikkee! Enkä yhtään pelänny. Olin ihan kiltti ja reipas koko ajan :)

Mä kirjottelin ton mun näyttelyarvostelunkin tonne omalle sivulleen niin voitte käydä lukemassa. Nyt meen nukkumaan, koska mua väsyttää ihan hirrrveeesti!

Minä osasin ottaa laivalla niin maltillisesti, ettei tullut silmäpusseja, ja olin sitten niin erinomaisen kaunis Affenanmaan missikisoissa, että olin kaikkein kaunein. Yksi komea poika meni vielä minun edelle, mutta tytöistä olin kaunein. Eli olin ERI AVK1 PN1 VSP SERT CACIB tai jotain sellasta.

Nyt menen juomaan skumppaa ja pitämään hauskaa, vasta huomenillalla menen kotiin! Terkkuja Panulle ja äipälle!

Lauantaina starttasin siis kaksi kertaa. Äiti oli ajatellut, että nyt se tämän vuoden tavoite ehkä toteutuisi, eli minä nousisin kakkosiin. Ne kaksi starttia olivat viimeiset tilaisuudet, ellen lähtisi johonkin kauemmas kisaamaan vielä tämän vuoden aikana. Ja siihen äiti ei suostu, että se ensin maksaa ilmot ja matkat ja sitten kotiin viemisinä on vaan muistot hienoista hepuleista. No, halusin kuitenkin säilyttää jännityksen loppuun saakka, ja ekalla radalla vedit vielä spurtit. Se fiilis on NIIIN mahtava, kun juokset A:lle tai puomille ja otat sieltä hyvät vauhdit. Ja hyvät oli hepulit tälläkin kertaa, mutta jatkoin sitten äitin kanssa vielä radan loppuun. Toisella radalla sitten ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki tehdä se nolla, ja meninkin hienosti kaikki A:t ja puomit ja kaikki, mutta ÄITILLÄPÄ ei kestänyt hermo! Se sössi koko minun hienon ratani juoksemalla yhtä estettä päin ja kaatamalla sen! Se siitä sitten, ei tullut minusta kakkosluokkalaista tänä vuonna. Mutta enää en kyllä kuuntele minkäänlaisia syytöksiä asiaan liittyen!

No, lauantaina oli sitten muutakin tekemistä, ja siinä minä oli todella hyvä; sain kaksi nollaa! Kävin nimittäin silmä- ja polvitarkastuksissa. Polvista tuli siis nollatulokset, eli se tarkottaa sitä että ne on terveet! Kyllä kelpaa nyt hepuloida kun polvet pelittää! Toinen erittäin tärkeä tutkimus oli se silmätarkastus, ja siinä minä sain viivoja, eli EI MITÄÄN epäselvyyksiä siitä, etteivätkö silmäni olisi sisältä yhtä kauniit kuin ulkoa! Nyt on hyvä mieli kaikilla, nämä nollat ja viivat ovat nimittäin paaaaaljon tärkeämpiä kuin agilitynollat.

Niin, ja vielä viittaus otsikkoon: Riitta oli hoitanut minun, Ulvomäen Orvokin, virallisia paperihommia erään yhtiön kanssa. Sieltä oli tullut kuittaus jonkun Ulvomäen Kyllikin asioista! Voi tsiisus sentään, minen oo mikään Kyllikki!

Niin ja sitten vielä sellasta, että meitsi lähtee viikonloppuna laivalle! Jeejee, biletystä biletystä!

Kun se sillon Lempäälän kisojen jälkeen otti nokkiinsa kun minä en juossut tarpeeksi lujaa sen mielestä. Nyt sitten ajattelin että sellasta valitusta en ainakaan enää jaksa kuunnella ja vedin sitten lauantain kisoissa ihan täpöt niin se suuttu taas. Näytin radalla aluksi kuinka lujaa mä osaan mennä, ja sitten menin niin lujaa ettei kenttä riittänyt eikä siellä ollut muutenkaan järkeä juosta niin lujaa esteisiintörmäysvaaran vuoksi. Siitä sitten suututaan jos juoksee niin lujaa että pitää jatkaa kentän ulkopuolelle. Höh. Koita ny totakin miellyttää.

Sunnuntaina olin myös pitkästä aikaa misseilemässä. Tuomari piti minua erinomaisena, ja laittoi minut Miss Porvoon kolmanneksi perintöprinsessaksi. Arvostelun ehkä jaksan myös kirjoittaa jossain välissä tuonne arvostelusivulle.

Niin, ja sitten vielä kun tulin kotiin missikissareissusta, niin minua ei ollut vastassa ei niin äiti kun Panukaan. Kun ne illalla tulivat kotiin niin osotin niille kyllä mielipiteeni asiasta. On se kumma kun ei edes sen vertaa viitsitä tukea toisen missikisailua.

Illalla mua väsytti sitten aika rankasti, ja joku dorka tuli taas napsimaan kuvia kesken mun unittelun.

Olikohan tääki ihan tarpeellista saada ikuistettua?

Sitten tänään kun tulin Panua tsierliidaamasta niin äiti antoi vihdoin periksi. Se on riistänyt multa mun rakkaan Hämpsi-Hipon jo viikkokaudet sitten kun se ei kestänyt katsella meidän leikkejä. Nyt olen tällä viikolla hieman itkeskellyt sen perään ja käynyt välillä vaatehuoneessa sitä tuijottelemassa. Tänään se ajatteli, että ehkä apeuteni siitä helpottaisi jos saisin hetken viettää laatuaikaa Hämpsin kanssa ja antoi sen minulle. Mutta ei minun tehnyt mieli sitä hämpsiä, minä halusin antaa sille ruokaa ja hoivata sitä. Se oli varmasti niin kovin nälissään oltuaan viikkotolkulla vaatehuoneessa. Siispä tarjouduin antamaan omastani.

Jostain syystä Hämpsi ei kuitenkaan ollut kovin nälisssään, joten ajattelin mennä hieman herättelemään Panua ja kysyä josko hänelle maistuisi.

Siinäkin kävi sitten loppujen lopuksi niin, että ei Panullekaan  maistunut, mutta yhdessä oli kuitenkin ihan kiva nukkua pitkästä aikaa. Me ei olla aikoihin nukuttu näin läheisesti kun jotenkin mä en enää oo halunnut.

Nyt äitikin onneksi ymmärtää, että minä en voi kuluttaa energiaani tuolla kaiken maailman areenoilla, koska minulla on monta nälkäistä suuta ruokittavana. Myös pesien rakenteluun kuluu yllättävän paljon energiaa.

Mutta sitten: äiti tästä punkkariasiasta suivaantuneena päätti että NYT lähtee tukka meitsiltä. Kattokaa kuinka hieno se oli, selkäharjaskin oli jo niin pitkä että se painu ihan litteeksi:

Ja kattokaa sitä nyt:

Äiti ajatteli että jos se tekee mulle tollasen anti-irokeesin niin punkkaritkin tajuaa pysyä loitolla. Tänään vaan ilmeisestikkin jatketaan ja oon kohta ihan pehmonen pieni dalmatialainen :(

Sen kunniaksi siis: TEIN KAKSI NOLLARATAA siellä!

Ekaks oli hyppäri (jolta mulla siis oli jo nolla). Sillä mä olin neljäs ajalla -8,63. Agilityradalla mä olinkin sit kolmas ajalla -2,03 ja pääsin elämäni ekaa kertaa pokkaamaan palkintoja aksakisoissa! Vaik eipä se ny kai niin hääviä ollu. Tollasta tönötystä vaan.

Tuomari oli oikeen mukava, ja se oli kisakirjasta nähny että tein hyppärilläkin nollan (sillä oli siis eri tuomari). Se sitten äitille sanoi hirveesti onnitteluja ja tsemppejä seuraavanki päivän kisoihin. Harmi vaan ku me ei oltu seuraavana päivänä. Oli ilmeisesti huomattavasti paljon tärkeempää jättää mut ja Panu mummulaan nököttään että äiti pääsee täytekaakulle johki vauvojen nimijuhliin. Hmph.

No, tässä kuiteski kuvia Papparatsin kamerasta:

Mä oon kuullu viimeaikoina aika paljon viittauksia käpylehmään. Mistähän se vois johtua..?

Huomatkaa kuinka pro mä oon; äiti voi aivan luottavaisesti  leikata takaa renkaalla ja mää osaan sen mennä ihan oikein!

Maalissa mä sain palkaksi mun uuden hienon wubbakongin mihkä Paunu ei saa koskee, ei edes kattoo siihen päin, ettei se vaan me rikki.

Niin, ja meijän kyytissä sinne tuli meidän ystävä Myy, joka teki myös hienon nollan hyppärillä. Harmi vaan ku se ois tarvinnu sen aginollan noustakseen kakkosiin, mutta just sillä radalla se meni erheellisesti väärälle esteelle väärään aikaan . Mut kattokaapa kuinka gööttipötkylä pistelee huimaa kyytiä:

Niin joo, kävin myös kattomassa sellasta "tyhjää" luolaa minkä Panu oli löytäny siellä agileirillä. Mä menin ihan vaan vähän reunasta koklaan että miltä siellä näyttää ku yhtäkkiä sieltä muriski joku mulle takas. Voi jumankekka mää oisin kyllä näyttäny sille mutta äiti perskuta kisko mut remmistä pois sieltä! Pikkasen jäi risoon!